lauantai 26. lokakuuta 2013

Ihanat kaura-porkkanarieskat

Olen nyt innostunut kaurariskoista! Se johtuu siitä että niitä voi tehdä ilman vehnää ja ne ovat nopeita tehdä, kun ei tarvitse paljon vaivata ja kohottaa. Tämän kokoisen annoksen tekee vaikka iltapalaksi. Näihin porkkana ja siemenet antavat ihanasti makua.

Kaura-porkkanarieskat n. 18 kpl

6 dl vettä
1-2dl auringonkukansiemeniä
9dl  kaurahiutaleita (jos haluat gluteeniton niin käytä gluteenittomia kaurahiutaleita)
2tl suolaa
3dl porkkanaraastetta
2rkl psyllium-kuitujauhetta
0,5dl rypsiöljyä

Jauha siemenet osittain jauheeksi, osa voi jäädä kokonaiseksi. Mittaa isoon kulhoon kaurahiutaleet,suola ja psyllium. Kaada vesi päälle. Lisää siemenet. Sekoita taikina sekaisin ja lisää porkkanaraaste ja öljy. Taikinan kuuluu olla löysää ja tahmeaa. Nostele taikinaa lusikalla pellille ja taputtele käsillä litteiksi rieskoiksi.
Paista 250 asteessa 15 min

perjantai 18. lokakuuta 2013

Täytekakkupohja

Perinteiseen täytekakkupohjaan ei yleensä laiteta öljyä,mutta olen todennut että tällä ohjeella saa tukevamman täytekakkupohjan joka ei murene täyttäessä. Leivinjauhetta ei tarvitse kun vatkaa munat ja sokerit hyvin. Painomitoilla saa aina tasalaatuisen pohjan,sillä esim.kananmunien koko vaihtelee paljon.





Täytekakkupohja

330g munaa
230g sokeria
210g vehnäjauhoa+
30g kaakaojauhetta TAI

240g vehnäjauhoa
100g rypsiöljyä

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi n.7 min koneella. Lisää öljy lorottaen sitä taikinaan pienemmällä teholla vatkaten. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita nopesti ja huolellisesti.kuitenkin varoen ettei taikina laskeudu. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan(esim.halk.24-27cm irtopohjavuoka.)
Paista 175 asteessa 1 tunti

maanantai 14. lokakuuta 2013

Raakasuklaata mantelilla ja taatelilla

Uutena juttuna raakasuklaan tekoon ostin lucuma-jauhetta. Se tuo vähän toffeemaista ja kermaista makua suklaaseen ja tästä ei tullutkaan niin tummaa suklaata kuin tavallisesti teen. Tähänkin laitoin vähän pellava-marjarouhetta.


Raakasuklaata mantelilla ja taatelilla

70g Kaakaovoita
2 rkl Kookosöljyä
2 rkl Raakakaakaojauhetta
2 tl Hampunsiemeniä
75g Lucumaa
1tl aitoa vaniljaa
Ripaus suolaa
15 pehmeää taatelia
50g Manteleita
50g Pellava-marjarouhetta

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Lisää joukkoon muut aineet. Taatelit kannattaa pilkkoa pienemmiksi ja mantelit voit laittaa rouheena tai kokonaisena.
 
Kaada massa tarjottimelle tai lautaselle leivinpaperin päälle ja heiluttele niin että täytteet jakautuu tasaisesti. 
Pakasta puoli tuntia ja leikkaa sitten paloiksi.
Säilytä jääkaapissa.säilyy n.kuukauden (tai tulee syötyä nopeammin!)

Auringonkukansiemen-kauraleipä

Vehnätön kauraleipä onnistui yllättävän hyvin. Tässä leivässä on paljon siemeniä, se tekee tästä todella hyvän makuisen. Vaihdoin kaikki jauhot kauraan hiutaleina ja jauhoina,lisäksi laitoin mantelijauhoa. Psyllium auttaa leipää pysynään kasassa,sitoo taikinaa koska tähän ei tule vehnästä taikinasitkoa.



Auringonkukansiemen-kauraleipä

250g vettä
380g auringonkukansiemeniä
100g pellavansiemeniä
30g seesaminsiemeniä

600g vettä
50g tuorehiivaa
500g kaurahiutaleita
150g kaurajauhoa
100g mantelijauhoa
30g psylliumjauhetta
25g suolaa

Laita vesi ja siemenet likoamaan yön ajaksi tai n.6tunniksi.
Jatka taikinaa lisäämallä sekaan kaikki muut aineet paitsi suola. 
Vaivaa taikinaa yleiskoneella muutama minuutti.  Lisää sekaan suola ja vaivaa taikinaa vielä 5minuuttia. 
Taikina on tarttuvaa ja jäykkää.
Muotoile taikinasta 2 pötköä kaurajauhon tai-hiutaleiden päällä. 
Laita leivät leipävuokiin ja anna kohota 2 tuntia.
Lämmitä uuni 200 asteeseen.laita leivät uuniin ja laske lämpö 175 asteeseen. Paista 1tunti ja ota leivät vuoista ja paista vielä puoli tuntia.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Raakasuklaa-kookospallerot Saaran tyyliin

Tämä siskoni Saaran ohje on palkittu cocovin smoothiemix-kilpailussa toisella sijalla. Itsekin olen tehnyt vastaavia palleroita ja teenkin usein vaihtelevalla ohjeella pähkinöistä ja kuivahedelmistä. Mutta tämä on kyllä todella hyvä ja sopivan suklainen. Näitä on hyvä löytyä pakkasesta hyvän tai huonon päivän kahvihetkeen. oma ideani on jättää pyörittelemättä palot kookoshiutaleissa ja laittaa massa silikonisiin suklaamuotteihin. näin saa vaikka ihania sydämellisiä superterveellisiä herkkupaloja<3



Raakasuklaa-kookospallerot Saaran tyyliin

1dl auringonkukansiemeniä
1dl cashewpähkinöitä
5 pehmeää taatelia
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 tl aitoa vaniljaa
ripaus laadukasta suolaa
1 rkl smoothiemixiä(Cocovi)
intiaanisokeria maun mukaan
2 rkl kookosöljyä

Aja ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Ota massaa käsiin ja muotoile palloja jotka pyörittelet kookoshiutaleissa. Laita pakkaseen jähmettymään.

Mustikkarönttöset


Ensimmäistä kertaa tein mustikkarönttösiä, kainuulaista perinneleivonnaista. Ohjeiden mukaan täytteeseen tulisi perunaa, mutta kun sitä ei meillä ollut niin tein tällä kertaa täytteeksi mustikkatalkkunapuuron.

Tämän Pirkka-ohjeen innoittamana kokeilin omia rönttösiä tehdä

Mustikkarönttöset 16kpl

Taikina
 1 1/2 dl vettä
 1/2 dl vehnäjauhoja
 3 dl ruisjauhoja
 1/2 tl suolaa


Täyte
 n. 3 (400 g)isoa jauhoista perunaa
 3/4 dl ruisjauhoja
 200 g mustikoita (pakaste)
 2 rkl sokeria
 suolaa


Voiteluun
 30 g meijerivoita
 1/2 dlvettä

Valmista ensin täyte. Kuori ja keitä perunat kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä. Kaada vesi pois ja soseuta perunat sähkövatkaimella. Anna jäähtyä noin 60 asteiseksi. Ripottele lämpimän soseen pinnalle jauhot ja painele ne soseen joukkoon. Peitä kattila liinalla ja anna imeltyä lämpimässä paikassa noin 4 tuntia. Sekoita muutamia kertoja imeltymisen aikana. Hyvä imeltymislämpötila on noin 60 astetta. Huomaa, että imeltyminen lakkaa lämpötilan ylittäessä 80 astetta.
Tarkista soseen makeus. Soseuta mustikat sauvasekoittimella ja lisää perunasoseeseen. Mausta ja tarkista maku.
Sekoita jauhot ja suola kylmään veteen. Leivo taikina jauhotetulla pöydällä tangoksi ja jaa 16 palaan. Pyöritä palat palloiksi, litistä ja kaulitse ohuiksi pyöreiksi piiraspohjiksi (halk. 10-12 cm). Jauhota, pinoa ja peitä valmiit pohjat kelmulla etteivät ne kuivu.
Harjaa pullasudilla ylimmääräiset jouhot pohjista ja levitä täytettä n. 2-3 rkl/piiras. Jätä reunoihin noin 1 cm taitosvaraa. Taita reunat täytteen päälle ja rypytä kuin pyöreiksi karjalanpiirakoiksi. Nosta rönttöset jauhotetulle pellille.
Paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Kuumenna voi ja vesi kattilassa. Voitele tai kasta kuumat piirakat seokseen. Anna piirakoiden pehmetä leivinpaperilla ja -liinalla peitettynä noin 30 minuuttia.

Kurpitsakeitto

Minulle on jotenkin jäänyt vieraaksi kurpitsat ja sen käyttö. Kesäkurpitsaa käytän paljon mutta tavallista kurpitsaa en varmaan koskaan. Nyt ajattelin tehdä siitä keittoa.
Yksinkertaista ja hyvää.

Kurpitsakeitto

50g voita
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
puolikas isosta kurpitsasta(n.700g)
vettä
2 dl maitoa
suolaa

Kuori ja pilko kasvikset. Sulata voi ja paahda sipulia, valkosipulia ja kurpitsakuutioita kattilan pohjalla. Lisää porkkanat ja vettä niin että kasvikset peittyy. Keitä kypsäksi. Kaada osa keitinliemestä talteen . Soseuta ja lisää maito. Lisää keitinlientä, kunnes keitto on sopivan sakeaa. Mausta suolalla.

Tarjoile kurpitsansiementen kanssa.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Lihapullat

Näitä lihapullia tein sillä ajatuksella että osan taikinasta jätän maustamatta suolalla ja teen niistä vauvalle lihapullia sormin syötäväksi. Kokeilun myös miten teen tavallista kiinteämpiä lihapullia ja jätin kokonaan nesteen pois.laitoin taikinaan porkkanaraastetta jonka hienonsin vielä monitoimikoneen leikkuuterällä ihan hienoksi kuten koko taikinan.

Luukaksen lihapullat 
600g (naudan paisti)jauhelihaa
1 sipuli
1 porkkana
1 dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
(2 tl suolaa)
1 rkl pizzamaustetta
1rkl pippurisekoitusta

Raasta porkkana. Laita pirkkana ja sipuli monitoimikoneen kulhoon ja hienonna ihan silpuksi. Lisää kaurahiutaleet ja liha.. Sekoita terällä massaksi mausteiden kanssa. 
(Jos otat erikseen suolattomia,niin ota taikinaa tässä vaiheessa erikseen)
Lisää suolaa.
Pyörittele pyöreiksi tai soikeiksi lihapulliksi. 
Paista 200 asteessa 15 min.