torstai 29. lokakuuta 2015

Chiasiemenvanukkaat purkissa

Purkkiruokaa olisi tarjolla! Pienellä etukäteisvalmistelulla saat päivän kiireiseen hetkeen hyvän, terveellisen ja hyvin nälkää karkottavan pikaruoan. Sopii aamupalaksi, evääksi tai mihin vaan.

Tässä kaksi esimerkkiä, makuja voi muokata oman mielen mukaan.


Lakritsi-mustikkachiavanukas purkissa

1 dl vettä+ 1 dl kookosmaitoa
TAI
2 dl kaura- tai mantelimaitoa
1-2 tl lakritsinjuurijauhetta
2 tippaa steviaa (tai 2 tl hunajaa)
3 rkl chiansiemeniä
(0,5dl riisiproteiinijauhetta)

2 dl mustikoita

Laita kaikki muut aineet purkkiin paitsi mustikat. Ravista aineet purkissa sekaisin. Anna purkin levätä ainakin 15min. Voit välillä ravistaa sitä jotta kaikki aineet sekoittuvat hyvin. Chiansiemenet "geeliytyvät" ja tekevät nesteestä vanukasmaisen. Jos otat purkin evääksi niin lisää jäiset mustikat jo alussa sekaan. Muuten lisää mustikat valmiin vanukkaan päälle.


Kanelinen chiavanukas purkissa  

1 dl vettä+ 1 dl kookosmaitoa
TAI
2 dl kaura- tai mantelimaitoa
1tl ceylonin kanelia
1 tl aitoa vaniljaa
1 rkl rusinoita
3 rkl chiansiemeniä
(0,5dl hera- tai riisiproteiinijauhetta)
1 banaani tai omena

Kuutioi omena tai banaani. Laita kaikki aineet n. 4-5 dl purkkiin. Ravista aineet purkissa sekaisin. Anna purkin levätä ainakin 15min. Voit välillä ravistaa sitä jotta kaikki aineet sekoittuvat hyvin. Chiansiemenet "geeliytyvät" ja tekevät nesteestä vanukasmaisen. Lisää valmiin vanukkaan päälle hedelmiä koristeeksi.



Marja-aroniasmoothiekulho

Syksyinen marjasmoothie valmistuu valmiista mausteisesta teejuomasta ja marja-aronioista. Makua pehmentää kookosmaito ja banaani. Vaniljainen riisiproteiini ja chiansiemenet tekevät smoothiesta täyteläisen, paksun lusikoitavan moussen.
Marja-aronian tilalle sopii myös mustaherukka tai puolukka.
Tätä smoothieta olen usein jossakin muodossa tehnyt, juotavana tai lusikoitavana. Välillä olen jättänyt jonkin ainesosan pois kuten banaanin tai proteiinijauheen.Smoothie onnistuu ihan veteenkin tehtynä mutta jotenkin ihastuin tuohon mausteiseen makuun jonka sain kun keksin laittaa uutta lempiteetäni siihen joukkoon.

Marja-aroniasmoothiekulho

1 dl kookosmaitoa
1 dl valmista juomaa, kaneli-kardemumma- tai chai-maustettua yrttiteetä, roibosta tms.
3 rkl chiansiemeniä
3 rkl vanilja-riisiproteiinia
1 banaani
1 dl marja-aroniaa

Valmista mausteinen tee ja jäähdytä se.Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimessa ja kaada smoothie kulhoon. Anna smoothien tekeytyä n. vartin ajan että chiansiemenet turpuavat. Koristele esim.marjoilla,pähkinöillä ja kookoshiutaleilla.

Päärynä-avokadokakku (raakakakku)

Tämä kakku sai idean ihan siitä että päärynä ja avokado tuntuvat olevan hyvä makupari. Sen olen maistanut smoothiessa ja joskus teen ihan pelkkää päärynä-avokado-sitruunamoussea ja on ihan tosi hyvää!Ohjetta olen hionut muutaman kerran ja ehkä tämä on sellainen jonka voisi julkistaakin,koska siitä vieraatkin ovat kovasti tykänneet.

Päärynä-avokadokakku (raakakakku)
18cm vuoka

Pohja:
4 dl cashewpähkinöitä
0,5dl manteli- tai pähkinävoita (sokeriton,suolaton)
0,5 dl hunajaa

Täyte:
2 isoa avokadoa
1 päärynä
2 banaani
3 rkl hunajaa
0,5 sitruunan mehu
2rkl psylliumia
1dl sulaa kookosöljyä tai kaakaovoita


Päälle: 
2 päärynää
0,5 sitruunan mehu
0,5 dl pehmeitä taateleita
1 tl kanelia

Valmista pohja. Hienonna cashewpähkinät ja sekoita joukkoon hunaja ja pähkinä- tai mantelivoi. Sekoita tiivis massa.
Painele pohjataikina halkaisijaltaan 18cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. 
Valmista täyte. Kuori päärynä ja purista sitruunamehu. Sulata kookosöljy tai kaakaovoi vesihauteessa. Soseuta kaikki täytteen ainekset tehosekoittimessa sileäksi ja kaada täyte  pohjan päälle.
Laita kakku pakkaseen vähintään 3 tunniksi.
Valmista päällinen. Kuori ja kuutioi tai viipaloi päärynät. Poista taateleista kivet. Säästä toinen päärynä kuutioina tai viipaleina erikseen ja laita muut aineet toisen päärynän kanssa tehosekoittimeen ja soseuta kastikkeeksi. Asettele päärynä viipaleina tai kuutioina kakun päälle ja levitä kastike siihen päälle. Voit tarjota kastikkeen myös erikseen.


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Yhteistyö Foodinin kanssa


Foodin haki Facebookissa ja instagramissa henkilöitä omaan ambassador tiimiin. Tiimissä pääsisi testaamaan heidän tuotteitaan, vaikuttamaan tuotekehitykseen ja erityisesti kertomaan muille mitä ja miksi Foodinin tuotteita kannattaa käyttää. Innostuin heti koska heidän tuotteensa ovat juuri niin laadukkaista ja terveellisiä joita haluan käyttää ja erilaisten tuotteiden testaus, reseptien kehittely on minusta vaan niin mukavaa.


Ilahduin suuresti kun sain sähköpostia että minut oli valittu monien monien hakijoiden joukosta tähän unikkiin Ambassador-tiimiin!! Vähän minä nöyristelin että kun mulla on vaan tälläinen blogi yms. mutta aion tehdä parhaani että te saatte kuulla ja nähdä mitä Foodin tarjoaa.
Tuotteet ovat osaksi minulle tuttuja ja monia olenkin käyttänyt jo aikaisemmin resepteissäni.
Pysykää kuulolla, katsotaan mitä tämä yhteistyö tuo tullessaan.

Foodinin toimistusjohtaja Lasse kertoo nettisivuilla näin:

 "Foodin syntyi laatutietoisen nuoren ruokahifistelijän intohimosta hyvinvointiin ja sen jakamiseen. Useiden vuosien etsinnän tuloksena, pystymme nyt hymyssä suin tarjoamaan laajan valikoiman erittäin ravinnerikkaita ja tutkitusti puhtaita ruokia.

Reissut viljelijöidemme luona ovat yrityksemme pohja. Etsimme aktiivisesti ympäri maapalloa koko sydämellään työtä tekeviä viljelijöitä, jotka tuottavat ravinnerikkaimpia ja puhtaimpia ruokia. Haluamme tietää miten syömämme ruoka valmistetaan ja siksi meille on ensiarvoisen tärkeää vierailla säännöllisesti viljelijöidemme luona. Haluamme varmistaa, että tuotteemme ovat ensiluokkaisia ja hyvän maun lisäksi tekevät sinulle, viljelijöillemme ja ympäristöllemme hyvää. "



tiistai 20. lokakuuta 2015

Vaniljainen marjasmoothiekulho

Proteiinia joka aterialla. Tuttu neuvo, mutta liian usein jäänyt tiedon tasolle eikä ole tullut käytäntöön. Varsinkin välipalasmoothiessa olisi hyvä olla proteiinia. Se pitää hyvin nälkää poissa eikä nosta verensokeria kuten pelkkä hiilihydraattipitoinen hedelmistä marjoista tehty smoothie. Maidottomalla ruokavaliolla olen ottanut käyttöön proteiinijauheen ja näin korvannut rahkan ja raejuuston joita usein ennen söin. Proteiinijauhetta valitessa kannattaa olla tarkka että ostaa laadukasta ja puhdasta. Markkinoilla on monenlaista sokeroitua ja keinomakeutettua. Itse käytän foodin merkkistä jossa ei ole mitään ylimääräistä.

Vaniljainen marjasmoothiekulho 2 isoa annosta

3-4 dl marjoja esim.marja-aronia tai puolukka
1 avokado
1 -2 lehteä lehtikaalta
1 dl vaniljan makuista riisiproteiiinia (Foodin)
vähän vettä

Soseuta aineet tehosekoittimessa lusikoitavaksi soseeksi. Kaada kahteen kulhoon.

Soseuta sitten päälle kookosvaniljakastike:
0,5dl vaniljanmakuista riisiproteiinia
reilu 1 rkl kookosmannaa (Foodin)
n. 1dl vettä

(voit korvata kookosmannan ja veden myös 1 dl kookosmaitoa)

Kaada kookosvaniljakastike kulhoon.
Koristele marjoilla ja hedelmillä.




Laadukkaammin ja terveellisemmin

Olen jo usean vuoden ajan käyttänyt ruokavaliossa erilaisia superfoodeiksi kutsuttuja raaka-aineita. Olen tästä joskus aikaisemminkin kirjoittanut. Minulle ne ovat aika arkipäivää ja niiden käyttöä ei enää erikseen ajattele.
Superfood, superruoka nimitys tulee siitä että ne sisältävät erityisen paljon ravintoaineita. Monia ihmetyttää se että toiselta puolelta maapalloa tuodaan purkkia ja purnukkaa tänne Suomeen. Eikö omat mustikat ja nokkoset kelpaa? Kyllä kelpaa ja hyvinkin!Itse arvostan suuresti suomesta ja läheltä saatua esim. ravintorikkaita marjoja ja villiyrttejä. Niitäkin voi ihan hyvin sanoa superfoodeiksi. Mutta se ei sulje pois sitä että haluan tutustua ja käyttää myös sellaisia terveyttä edistäviä raaka-aineita joita muualta maailmasta saa.
Olen sitä mieltä että lähes kaikki ihmiset hyötyisivät siitä että lisäisivät jotain superfoodia ruokavalioon. Erityisesti käytössä olevian raaka-aineiden korvaaminen laadukkailla ja terveellisemmillä vaihtoehdoilla on helppo tapa lisätä ravintotiheyttä ruokavalioon.

Esimerkkinä voisin tähän laittaa marjapuuron. Siihen tulee yleensä vettä ja marjoja joista keitetään mehu ja mannasuurimoita ja sokeria.

Entä jos tekisit sen laadukkaammin. Laittaisit chiansiemenet likoamaan veteen. Laittaisit tehosekoittimeen PALJON marjoja ja vähän makeaa hedelmää(banaania,taatelia tai vaikka päärynää)riippuen kuinka happamia marjat on ja kuinka makeaa haluat. Sitten kaikki turvonneiden chiansiementen kanssa sekaisin tehosekoittimessa. Chiansiemenistä saa hyviä rasvahappoja,proteiinia sekä kuitua. Luonnollisilla hedelmillä voi korvata valkoisen sokerin, jos sitä kaipaa. Takuulla pitää nälkää paremmin kuin vehnäpuuro. Kokeilepa!

Aikaisemmin olen blogissa julkaissut puolukka-chiapuuron ohjeen.
Marjaherkku on myös vaihtoehto marjapuurolle.

Blogista löytyy monia reseptejä jotka olen kehittänyt tutuista epäterveellisiksi pidetyistä herkuista terveellisemmän vaihtoehdon.Kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla uusia tapoja leipoa ja tehdä herkkuja.

torstai 8. lokakuuta 2015

Suklaavanukaskakku (raakakakku)

Suklaavanukaskakku (raakakakku)

pohja:
3 dl kaurahiutaleita
4rkl siemeniä
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljaa
ripaus merisuolaa

Täyte:
4dl kookosmaitoa
0,5dl chiansiemeniä
0,5dl raakakaakaojauhetta
4-5rkl kookosöljyä
1 banaani
4 pehmeää taatelia
(hunajaa)

Laita leivinpaperi halk. 18cm iropohjavuoan pohjalleniin saat valmiin kakun helpommin siirrettyä tarjolla.
Sulata kookosöljy(pohjan ja täytteen). Sekoita tehosekoittimella pohjan aineet ja painele pohjataikina vuoan pohjalle.
Laita kaikki täytteen aineet tehosekoittimeen ja soseuta sileäksi. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli jääkaapissatai ainakin tunti pakastimessa.

Lime- avokadokakku

Meillä kaksivuotiaan herkkua on ehdottomasti avokado. Sitä hän voisi syödä missä vaan ja milloin vaan. Joten kun näin Virpi Mikkosen Kiitos hyvää- kirjassa avokadokakun ohjeen niin tiesin että sitäteen Luukaksen synttäreille. Ja kyllähän sankari tykkäsi. Minusta kakku oli oikeasti niin hyvää että teen sitä mielellään toistekin.(sattumoisin meillä ei yleensä ole ylimääräisiä avokadoa, kun ne tulee syötyä niin nopeasti...)


Lime- avokadokakku

Pohja:
5dl manteleita
6rkl pähkinävoita
5rkl hunajaa
6rkl raakakaakaojauhetta
ripaus merisuolaa

Täyte:
2isoa avokadoa
2 banaania
0,5dl limemehua
1rkl raastettua limenkuorta
0,5dl vaniljajauhetta
0,5dl kaakaovoita
2rkl kookosöljyä
3-5rkl hunajaa

pinnalle:raakakaakaojauhetta
limenkuorta
limeviipaleita

Hienonna pohjan mantelin tehosekoittimessa muruksi. Lisää muut aineet ja soseuta tasaiseksi massaksi.Painele pohjataikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Kuori avokadot ja banaanit. Soseuta ne tehosekoittimessa ja lisää muut aineet paitsi kaakovoi ja kookosöljy. Sulata kaakaovoi ja kookosöljy ja lisää ne täytteeseen. Lisää halutessasi makeutta hunajalla. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään jääkaapissa tai pakastimessa ainakin tunti.


Ravintolapäivänä 16.8.2015

Viikko sitten ravintolapäivänä pidin kotikahvilaa kotonamme. Ihana helteinen sää helli koko päivän ja terassimme täyttyi mukavasti kahvittelijoista ja herkuttelijoista.
Minun oli vaikea rajata mitä myytävää tekisin kun leipomusinto iski. Taisin kuitenkin valita oikein, koska kaikille herkuille löytyi maistajansa. Kotiin ostettavaksi tein korvapuusteja ja kaura- sekä monivilja-siemenleipää. Ne oli toso tykättyjä ja enemmänkin pullaa olisi mennyt mitäehdin leipomaan. Kiitos siskolleni avusta, yksin en olisi selvinnyt. Kuvat kertokoon onnistuneesta päivästä.